Häpeä, valta ja näkymättömät seinät
Kaisa Vaittinen
On olemassa hiljainen sopimus siitä, milloin omasta tarinasta on luvallista kertoa: kun olet selvinnyt, kun olet onnistunut, kun olet päässyt toiselle puolelle. Vasta silloin kokemuksestasi tulee inspiroiva. Sitä ennen se on todiste siitä, että olet riski.
Tämä essee avaa häpeän järjestelmän logiikkaa: mistä häpeä tulee, kenen valta-asemaa se palvelee, miksi se kohdistuu rakenteellisesti epätasaisesti ja mitä sen näkyväksi tekeminen muuttaisi.
Häpeä yhteiskunnallisena ohjausjärjestelmänä
Sosiologi Thomas Scheff (1988, 2000) kutsui häpeää master-emootioksi, sosiaalisten tunteiden hallitsijaksi. Charles Cooleyn (1902) looking-glass self -käsite ehdotti, että minäkuvamme rakentuu siitä, millaisina kuvittelemme muiden meidät näkevän. Erving Goffman (1963) osoitti, kuinka leimattu identiteetti vähentää ihmisen tahriintuneeksi. Norbert Elias (1978) kuvasi sivistysprosessin historiana, jossa länsimainen ihminen oppii häpeämään yhä useampia asioita.
Scheff nimesi mekanismin: deference-emotion system. Ulospäin näkyvä kunnioitus tuottaa sisäistä ylpeyttä, ulospäin näkyvä kunnioituksen puute tuottaa sisäistä häpeää. Useimmat noudattavat normeja jo etukäteen, ennen kuin mitään rikkomista tapahtuu.
Helen Block Lewis (1971) osoitti satojen kliinisten haastatteluiden perusteella, että häpeää oli läsnä lähes jokaisessa terapiaistunnossa, mutta sitä ei tunnistettu. Hän kutsui tätä tunnustamattomaksi häpeäksi. Sen ohjausvoima on suurin juuri silloin, kun häpeää ei ole tiedostettu.
Tangney ja Dearing (2002) erottivat häpeän syyllisyydestä: syyllisyys koskee tekoa, häpeä koskee koko minää. Syyllisyys tuottaa toimintaa, häpeä tuottaa hiljaisuutta.
Häpeä ja vallan epätasapaino
Häpeän mekanismi ei ole symmetrinen. Sillä, jolla on enemmän valtaa, on myös pienempi häpeätaakka, ja päinvastoin. Tämä on rakenteellinen, ei moraalinen väite.
Pierre Bourdieu (1977; 2001) kuvasi tätä symbolisena valtana. Vallassa olevien tulkinnat käyvät yleisestä normista. Bourdieun doxa on vyöhyke, jolla valta-asetelma on niin sisäistetty, että se ei näytä asetelmalta, vaan luonnolliselta tilalta. Häpeä on doxan affektiivinen sisus.
Lilia Cortinan ja kollegoiden (Cortina ym. 2017) tutkimukset incivility-ilmiöistä osoittavat, että näiden ilmiöiden kohteena ovat tilastollisesti vähemmän valtaa omaavat ryhmät. Hiljaisuus ei ole heikkoutta, vaan järjestelmän rationaalinen tuotos.
Väkivalta, ahdistelu ja se, ketä häpeä suojaa
WHO:n yli 150 maan aineiston (WHO 2021) mukaan noin yksi neljästä naisesta on kokenut elämänsä aikana fyysistä tai seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa. FRA:n (2014) tutkimuksessa noin 47 prosenttia suomalaisista naisista raportoi kokeneensa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen, kun EU-keskiarvo oli 33 prosenttia. THL:n vuoden 2024 tilastojen mukaan entiseen tai nykyiseen avio- tai avopuolisoon kohdistuneissa tapoissa, murhissa ja surmissa kahdestatoista tapauksesta kolmestatoista uhri oli nainen.
Häpeämekanismin näkökulmasta keskeinen kysymys on, kenen toimijuutta häpeä rajoittaa. Vastaus on rakenteellisesti yksiselitteinen: uhrin. Brené Brownin (2006, 2012) löydös on, että häpeä kasvaa pimeydessä ja kuihtuu valossa.
Pohjoismainen paradoksi
Termin Nordic Paradox nimesivät tutkimuskirjallisuudessa Enrique Gracia ja Juan Merlo (2016). Toisin kuin Espanjassa (Ley Orgánica, 2004) tai Brasiliassa (Lei Maria da Penha, 2006; Lei do Feminicídio, 2015), Suomen rikoslaissa ei ole erityistä sukupuolittuneeseen väkivaltaan kohdennettua sanktiointia. FRA:n (2014) tutkimuksessa Suomi oli kärkikolmikossa: 47 prosenttia naisista, kun EU-keskiarvo oli 33 prosenttia.
Suomi ja luokkanousun illuusio
Pöyliön ja Erolan (2015) tutkimus osoitti, että perhetaustan vaikutus lapsen sosiaaliseen asemaan on Suomessa heikentynyt. Mutta Erolan, Kilpi-Jakosen ja Ruggeran (2020) analyysi paljasti, että hyväosaisimman luokan pysyvyys on yli kaksinkertaistunut. Hyväosaisilla on koulutuksesta riippumattomia väyliä ylläpitää sama luokka-asema.
Simmons, Wiklund ja Levie (2014) osoittivat 33 maan aineistolla, että maissa, joissa epäonnistumisen leima on korkea, epäonnistuneet yrittäjät palaavat yrittäjyyteen merkittävästi harvemmin. Augustin Landier (2005) mallinsi tämän konservatiivisena tasapainona, joka on ei-falsifioitavissa.
Mitä laatikon ulkopuolelle pyrkivä tekee?
Yksilö ei pääse pakoon järjestelmää. Häpeää ja pelkoa ei voi tahdonvoimalla poistaa. Häpeä vähenee ainoastaan tunnistamisella ja sanoittamisella.
Toimintaa voi häpeästä huolimatta tapahtua, ei pelon ohi vaan pelon kanssa. Resilienssitutkimus (Masten 2014) on osoittanut, että toimintakyky vaikeissa olosuhteissa ei perustu tunteen poistamiseen vaan sen kanssa eteenpäin liikkumiseen.
Usko on harvoin yksilön sisäinen ominaisuus. Se on jotain, mitä lainataan toisilta.
Make the invisible visible
Häpeä on tehokas, koska se pysyy näkymättömissä. Kun yksi ihminen sanoo, että minä pelkään, minä häpeän ja silti yritän, hän tekee näkyväksi jotain aiemmin näkymätöntä. Sama pätee, kun joku sanoo, että minulle tehtiin näin ja minulla ei ollut sanoja silloin.
Häpeätutkimuksen perusajatus (Lewis 1971; Scheff 1988; Tangney & Dearing 2002; Brown 2006, 2012) on, että häpeä menettää suuren osan voimastaan, kun se tunnistetaan. Yhteiskunta, joka pitää häpeän käytössä vallan työkaluna, menettää valtavan määrän inhimillistä kapasiteettia. Kun tämä järjestelmä tehdään näkyväksi, sen voima heikkenee. Se ei katoa, mutta se heikkenee. Ja se on tarpeeksi.
Lähteet
- Bourdieu, P. (1977). Outline of a Theory of Practice. Cambridge: Cambridge University Press.
- Bourdieu, P. (2001). Masculine Domination. Stanford: Stanford University Press.
- Brison, S. J. (2002). Aftermath: Violence and the Remaking of a Self. Princeton: Princeton University Press.
- Brown, B. (2006). Shame Resilience Theory. Families in Society, 87(1), 43-52.
- Brown, B. (2012). Daring Greatly. New York: Gotham Books.
- Cooley, C. H. (1902). Human Nature and the Social Order. New York: Scribner's.
- Cortina, L. M., Kabat-Farr, D., Magley, V. J. & Nelson, K. (2017). Researching Rudeness. Journal of Occupational Health Psychology, 22(3), 299-313.
- Elias, N. (1978). The Civilizing Process, Vol. 1. New York: Pantheon.
- Erola, J., Kilpi-Jakonen, E. & Ruggera, L. (2020). Koulutuksen yhteys sosiaaliseen liikkuvuuteen vahvistuu. Talous & yhteiskunta, 4/2020.
- European Union Agency for Fundamental Rights (FRA). (2014). Violence against Women: An EU-wide Survey.
- Goffman, E. (1963). Stigma. Englewood Cliffs, NJ: Prentice-Hall.
- Gracia, E. & Merlo, J. (2016). Intimate partner violence against women and the Nordic paradox. Social Science & Medicine, 157, 27-30.
- Landier, A. (2005). Entrepreneurship and the Stigma of Failure. NYU Stern Working Paper.
- Lewis, H. B. (1971). Shame and Guilt in Neurosis. New York: International Universities Press.
- Masten, A. S. (2014). Ordinary Magic: Resilience in Development. New York: Guilford Press.
- Pöyliö, H. & Erola, J. (2015). Suomen lisääntynyt sosiaalinen liikkuvuus harvinaista muualla Euroopassa. Talous & yhteiskunta, 4/2015.
- Scheff, T. J. (1988). Shame and Conformity: The Deference-Emotion System. American Sociological Review, 53(3), 395-406.
- Scheff, T. J. (2000). Shame and the Social Bond. Sociological Theory, 18(1), 84-99.
- Simmons, S. A., Wiklund, J. & Levie, J. (2014). Stigma and business failure. Small Business Economics, 42(3), 485-505.
- Tangney, J. P. & Dearing, R. L. (2002). Shame and Guilt. New York: Guilford Press.
- World Health Organization (WHO). (2021). Violence against women prevalence estimates, 2018. Geneva: WHO.